Vaelluskalat ja merialuesuunnittelu -työpajan raportti on nyt julkaistu!

Merialuesuunnittelun työpajaraportti vaelluskaloista ja merialuesuunnittelusta on nyt julkaistu. Syksyn 2024 työpajan osallistujat arvioivat, miten Suomen merialuesuunnitelma 2030 on huomioinut vaelluskaloja ja miten niitä voisi jatkossa huomioida paremmin.

Vaelluskalat ja merialuesuunnittelu tapahtuman tavoitteena oli vahvistaa vaelluskalojen huomioimista merialuesuunnittelussa. Merituulivoiman kehittäminen, joka on meneillään Pohjanlahdella voi vaikuttaa vaelluskaloihin ja siten aiheuttaa merkittäviä alueellisia vaikutuksia paitsi Tornionjokeen sekä Suomessa että Ruotsissa, mutta myös koko Pohjanlahden vaelluskalakantoihin. Tämän takia oli tarpeen tarkastella tarkemmin, miten vaelluskalat huomioidaan Suomen merialuesuunnitelmassa ja miten vaelluskaloihin liittyviä kysymyksiä voidaan edelleen edistää strategisessa merialuesuunnitelmassa.

Työpajan osallistujat arvioivat omasta näkökulmastaan, miten Suomen merialuesuunnitelma 2030 huomioi vaelluskalat. Tarkoituksena oli myös arvioida uusia mahdollisuuksia vaelluskaloihin liittyvän suunnittelun vahvistamiseksi parhaillaan päivitettävässä merialuesuunnitelmassa, sekä oppia Ruotsin merialuesuunnitelman lähestymistavoista.

Työpaja järjestettiin Suomalais-ruotsalaisen rajajokikomission merituulivoima ja vaelluskalat -seminaarin yhteydessä 8.-9.10.2024. Voit tutustua seminaariin ja työpajaan aiemmin julkaistusta uutisesta.

 

 

 

Lisää kirjoituksia