Alustava suunnitelmaluonnos valmistumassa kevään aikana
Alkuvuosi 2026 on ollut merialuesuunnitelman päivityksen kannalta työntäyteinen. Kahdeksan rannikon maakunnan liittoa ovat tiiviissä yhteistyössä hioneet suunnitteluratkaisuja uusien aineistojen ja sidosryhmävuoropuhelun pohjalta. Alustava suunnitelmaluonnos esitellään kesäkuussa sidosryhmille, jolloin myös sen kommentointimahdollisuus avautuu.

Merialuesuunnittelun koordinaatioryhmä koolla Uudenmaan liiton tiloissa maaliskuussa 2026.
Suomen merialuesuunnitelman päivitystyötä on tänä keväänä viety vauhdilla eteenpäin. Viime vuosien kattavan sidosryhmävuoropuhelun ja aineistonkeruun pohjalta on tehty konkreettisia suunnitteluratkaisuja, jotka näkyvät sekä suunnitelmakartalla että kirjallisissa osuuksissa. Alustava suunnitelmaluonnos on jo edennyt pitkälle, mutta työ jatkuu vielä tulevien viikkojen ajan.
Merialuesuunnittelun koordinaatioryhmä tapasi reilun kahdenkymmenen hengen voimin Helsingissä Uudenmaan liiton tiloissa maaliskuun lopussa keskeisten suunnitteluratkaisujen varmistamiseksi ja työskentelyn vauhdittamiseksi. Yhteinen aika ja keskustelu on suunnittelulle välttämätöntä, sillä merialuesuunnitelma kattaa kaikki Suomen merialueet, joissa alueelliset lähtökohdat ja painotukset vaihtelevat. Tavoitteena on luoda yksi yhtenäinen strateginen suunnitelma ja tämä edellyttää yhteisiä linjauksia, tiivistä alueidenvälistä yhteistyötä sekä toisinaan myös luovaa ajattelua.
Alustavassa suunnitelmaluonnoksessa tarkastellaan ajankohtaisia kehityskuvia merialuesuunnittelun läpileikkaavien teemojen kautta, joita ovat huoltovarmuus ja turvallisuus, ilmastoviisaus, Euroopan vihreän kehityksen ohjelma sekä merellinen monikäyttö. Näiden ohella erityisesti energiantuotanto ja -siirto, ekologiset yhteydet, liikenne, maan ja meren vuorovaikutus, ruoantuotanto ja kulttuuriperintö olivat keskusteluissa lähipäivillä.
Työn alla oleva alustava suunnitelmaluonnos esitellään yleisölle ensimmäisen kerran kesäkuussa vuosittaisessa MSP-webinaarissamme 16.6.2026. Voit ilmoittautua mukaan jo nyt tämän linkin kautta. Tilaisuuden ohjelma tarkentuu kevään mittaan. Tulethan kuulolle!


