SEABAS-hanke tukee merialuesuunnittelua vaikutusten arvioinnissa

Toinen merialuesuunnittelukierros on täydessä vauhdissa ja suunnittelutyön kanssa samanaikaisesti edistetään strategista ympäristövaikutusten arviointia SOVA-lain mukaisesti. Arviointiprosessiin saadaan tukea uudesta heinäkuussa alkaneesta Itämeren maiden välisestä Interreg SEABAS Project Platform –hankkeesta, jossa merialuesuunnittelun koordinaatioryhmä on mukana. Hankkeessa luodaan ensimmäistä kertaa yhteisiä ohjeita merialuesuunnittelun vaikutusten arvioinnin tueksi. 

Parhaillaan käynnissä olevalla toisella suunnittelukierroksella merialuesuunnittelussa toteutetaan SOVA-lain mukainen vaikutusten arviointi (200/2005 laki viranomaisten suunnitelmien ja ohjelmien ympäristövaikutusten arvioinnista). Vaikutusten arvioinnissa tullaan huomioimaan päivitettävän merialuesuunnitelman potentiaalisesti merkittävät ympäristövaikutukset strategisella tasolla. Luontoarvojen lisäksi arvioinnissa tullaan huomioimaan muun muassa vaikutukset ihmisten terveyteen ja viihtyvyyteen, maisemaan sekä sosiaalisia vaikutuksia. Keskeistä on arvioinnin integrointi osaksi suunnitteluprosessia niin, että se kulkee mukana jo eri suunnitteluratkaisuja puntaroidessa.  

Vaikutusten arviointiprosessin etenemisestä ilmoitetaan merialuesuunnittelun kotisivuilla. Touko-kesäkuun vaihteessa merialuesuunnittelun koordinaatioryhmä lähetti Espoon sopimuksen mukaisen esinotifioinnin suunnitelman päivitystyöstä ja kansainvälisen kuulemisen järjestämisestä muille Itämeren maille. Aiheesta lisää täällä. Ensimmäisellä merialuesuunnittelukierroksella laadittuun vaikutusten arviointiin voi tutustua täällä. 

 

Uusi Itämeren maiden välinen SEABAS-merialuesuunnitteluhanke tuo kansainvälistä näkemystä vaikutusten arviointiin 

Tukea vaikutusten arviointiin merialuesuunnittelu saa heinäkuussa alkaneesta uudesta SEABAS Project Platform –hankkeesta (2025–2027), jota rahoittaa Interreg Baltic Sea Region. Hankkeen tarkoituksena on luoda yhteisiä ohjeita Itämeren maille liittyen merialuesuunnitelmien strategiseen ympäristövaikutusten arviointiin pohjautuen aikaisemmissa hankkeissa tehtyyn työhön. Tärkeää on huomioida myös valtioiden rajat ylittävät vaikutukset ja tehdä tiivistä yhteistyötä muiden Itämeren maiden kanssa. Hankkeen yhtenä tavoitteena onkin edistää HELCOM-Vasabin Itämeren alueen merialuesuunnittelutiekartassa linjattua toimenpidettä yhteisen viitekehyksen luomiseksi ympäristöarvioinnille. 

Kuvateksti: SEABAS-hankkeen (Strategic ecosystem-based planning for sustainable future of the Baltic Sea) aloitusseminaari pidettiin syyskuun alussa Helsingissä. Partnerit Suomesta, Virosta, Latviasta, Puolasta, Saksasta ja Ruotsista kokoontuivat HELCOM:in tiloihin. Platform-hanke tuo yhteen aikaisempien hankkeiden tuloksia ja luo lisäarvoa aikaisemmin tehdyn työn pohjalta.

Eri merellisten toimialojen ja niihin liittyvien suunnitteluratkaisuiden kumulatiivisten vaikutusten arviointi kuuluu myös strategiseen ympäristövaikutusten arviointiprosessiin. SEABAS-hankkeessa hyödynnetään jo olemassa olevia työkaluja kuten HELCOM:in SPIA:a ja Baltic Sea2Land-hankkeessa luotua Navigatoria ja luodaan ohjenuoria merialuesuunnitelman kumulatiivisten vaikutusten arviontiin. Suomen merialuesuunnittelun koordinaatioryhmä toteuttaa hankkeessa pilotin, jossa testataan sekä laadittavia ohjeita SOVA-prosessille että kumulatiivisten vaikutusten arvioinnille. Pilotti linkittyy suoraan käynnissä olevaan merialuesuunnitelman päivitystyöhön ja sen osana suoritettavaan SOVA-lain mukaiseen vaikutusten arviointiprosessiin. 

“Tämä uusi hanke alkaa meille erityisen sopivaan aikaan, koska merialuesuunnittelun koordinaatioryhmässä ollaan parhaillaan pohtimassa SOVA-prosessin toteutusta ensimmäistä kertaa tällä tasolla”, kertoo hankkeen projektisuunnittelija Laura Pietilä.  

Vertaistukea pilotointiin saadaan myös hankkeen aikana Latvian merialuesuunnittelusta, jossa päivitystyö on myös käynnistetty. Rinnakkain toteutettavat kansalliset pilotit tuovat mahdollisuuden vertailla ja oppia yhdessä. Merialuesuunnitteluyhteistyön tiivistäminen ympäristöön liittyvissä kysymyksissä on erityisen tärkeää eri Itämeren maiden välillä. Työskentelyn seuraavista askeleista ilmoitetaan myöhemmin, kun hanketyö pääsee syksyn mittaan kunnolla vauhtiin. 

Hankkeen koordinaattorina toimii Itämeren suojelukomissio HELCOM. Lisätietoa löydät hankesivuilta: SEABAS – Interreg Baltic Sea Region 

Yhteystiedot 

Laura Pietilä 

SEABAS-hankkeen projektisuunnittelija 

laura.pietila@mspfinland.fi 

+358 40 482 8821 

Lisää kirjoituksia