Merialuesuunnittelu tarttuu vihreän siirtymän haasteeseen
Euroopan vihreän kehityksen ohjelman tavoitteisiin vastaaminen merialuesuunnittelun keinoin oli lokakuussa päättyneen MSP-GREEN -hankkeen keskiössä. Hankkeessa analysoitiin, miten ensimmäisellä kierroksella vihreän kehityksen ohjelman teemoja oli merialuesuunnittelussa huomioitu, tunnistettiin ohjelman tavoitteita tukevia arvokkaita käytäntöjä sekä kehitettiin uusia tavoitteita edistäviä toimenpiteitä. Sidosryhmien kanssa yhdessä tehty arviointi ammattikalastuksen sopeutumisesta ilmastonmuutokseen sekä merellisen monikäytön tuominen suunnittelupöytiin olivat hankkeessa tehtyjä keskeisiä toisen suunnittelukierroksen kokonaisuuksia.
Euroopan merialuesuunnitteluviikkoa vietettiin Marseillessa, Ranskassa 22.-24.10.2024. Ensimmäisenä päivänä juhlistettiin merialuesuunnittelun kymmenvuotistaivalta, jota seurasi MSP-GREEN ja REGINA-MSP -hankkeiden yhteinen kaksipäiväinen loppuseminaari. Suomen merialuesuunnittelun koordinaatio on ollut viimeiset kaksi vuotta mukana MSP-GREEN-hankkeessa (2022-2024), jossa keskityttiin tunnistamaan merialuesuunnittelun keinoja edistää Euroopan vihreän kehityksen ohjelman merialueita koskevia tavoitteita. Hankkeessa tehty työ toi arvokkaita työkaluja Suomen merialuesuunnitelman päivitystyöhön. Loppuseminaarissa esiteltiin erityisesti merialuesuunnittelijoille ja asiantuntijoille suunnattuja suosituksia, joiden tarkoituksena on edistää vihreän kehityksen ohjelman tavoitteiden huomiointia merialuesuunnittelussa.
Kolmantena päivänä vuorossa olleen REGINA-MSP -hankkeen keskiössä oli alueiden roolin kehittäminen merialuesuunnittelussa. Toisin kuin Suomessa, valtaosassa Euroopan maita merialuesuunnitelma laaditaan kansallisella tasolla. Suomessa merialuesuunnittelusta vastaavat rannikon maakuntien liitot ja siten näkökulma suunnitteluun poikkeaa hankkeessa mukana olleista maista (Irlanti, Ranska, Espanja, Italia ja Kreikka). Alueiden ominaispiirteiden tuntemus sekä alueellisten sidosryhmien tiiviimpi osallistaminen ovat etuja, joita maakuntatason suunnittelussa on tunnistettu. Hankkeessa korostettiin myös alueiden konkreettista roolia vihreän siirtymän edistämisessä.
Vuosikymmen Euroopan merialueiden suunnittelua
Euroopan Unionin merialuesuunnitteludirektiivi astui voimaan vuonna 2014 ja velvoittaa kaikkia EU:n jäsenmaita. Nyt kymmenen vuotta myöhemmin vain muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta jäsenmailla on voimassa olevat merialuesuunnitelmat. Suomen merialuesuunnitelma 2030 astui voimaan joulukuussa 2020 ja sen päivityskierros on parhaillaan käynnissä. Päivitetyn suunnitelman on määrä astua voimaan vuonna 2027.
Marseillen kymmenvuotistilaisuudessa juhlistettiin merialuesuunnittelun kulkemaa matkaa lähtötilanteesta tähän päivään. Hyvistä saavutuksista huolimatta tilaisuudessa korostettiin, että parannettavaa yhä löytyy. Erityisinä kehityskohtina nostettiin esiin sidosryhmien osallistaminen sekä kansainvälinen yhteistyö. Rajat ylittävän yhteistyön tärkeys korostuu entisestään yhteisten haasteiden, kuten ilmastonmuutoksen edessä. Lisäksi luontokato ja muuttuva toimintaympäristö vaativat merialuesuunnittelua jatkuvasti mukautumaan uusiin tarpeisiin ja haasteisiin.
MSP-GREEN:in matkassa kohti kestävämpää merialueiden käyttöä
MSP-GREEN -hankkeen päätyttyä lokakuussa 2024 on hyvä hetki pohtia saavutettuja oppeja ja seuraavia askeleita. ”Asemamme merialuesuunnitteluyhteistyön koordinaatiossa on tarjonnut erinomaisen mahdollisuuden soveltaa hankkeen oppeja suoraan kansalliseen merialuesuunnitteluprosessiin. Voidaan kiistatta sanoa, että hankkeella on ollut merkittävä vaikutus siihen, miten Euroopan vihreän kehityksen ohjelman tavoitteita lähestytään päivitettävässä merialuesuunnitelmassa”, toteaa Vesa Arki, joka toimi projektisuunnittelijana MSP-GREEN hankkeessa. ”Suomen merialuesuunnitelman 2030 osalta tehdyn tarkastelun kautta ja jakamalla kokemuksia halki Euroopan saatiin ymmärrys nykytilanteestamme. Lisäksi hankkeessa tunnistetut seitsemän keskeistä vihreän kehityksen ohjelman merialueisiin liittyvää aihekokonaisuutta ovat osoittautuneet toimivaksi kehikoksi, jonka kautta aihetta voidaan merialuesuunnittelussa lähestyä”, Arki jatkaa.
Hankkeessa tunnistetut seitsemän kokonaisuutta ovat ilmastonmuutoksen hillintä, ilmastonmuutokseen sopeutuminen, meriluonnonsuojelu ja ennallistaminen, kestävä merellinen ruoantuotanto, saasteettomuus, sininen kiertotalous ja oikeudenmukainen vihreä siirtymä. Osa teemoista linkittyy suoraan merialuesuunnitteluun, kun taas toisiin voidaan vaikuttaa välillisemmin.
Hankkeen suositukset ja tiivistelmä keskeisimmistä suosituksista Itämeren alueelle julkaistaan hankkeen nettisivuilla vuodenvaihteessa. ”On tärkeää, että hankkeessa tehtyä hyvää työtä jatketaan merialuesuunnittelun toisella kierroksella, jossa Euroopan vihreän kehityksen ohjelma on yksi läpileikkaavista teemoista. Aihekokonaisuus valittiin myös marraskuussa järjestettyjen ensimmäisten MSP-päivien teemaksi”, Arki toteaa.
MSP-GREEN -hankkeen Suomen merialuesuunnittelun näkökulmasta keskeisimmät tulokset ja hankkeen osana julkaistut uutiset löydät EU-hankkeiden sivulta. Voit tutustua hankkeen tuotoksiin laajemmin www.mspgreen.eu -verkkosivuilla.
REGINA-MSP (2022-2024) on MSP-GREEN -hankkeen sisarhanke, jonka tavoitteena on vahvistaa paikallisen ja alueellisten tason toimijoiden osallistumista kansallisen tason merialuesuunnittelun kehittämiseen ja toteutukseen.
MSP-GREEN-hanke on rahoitettu Euroopan meri-, kalatalous- ja vesiviljelyrahastosta. Hankeaika oli marraskuu 2022 – lokakuu 2024.
Twitter: @MSPGREEN22 & LinkedIn: MSP – GREEN